Sivu 1/1

Äidin työmatkat

Lähetetty: 04 Touko 2018, 14:15
Kirjoittaja Poma
Hei, esittäydyin juuri forumilla toisaalla mutta laitan tännekin silti keskustelun aloituksen.

Minulla on kohta 6-vuotias aspergerpiirteinen poika (ja olen varmaan itsekin aspergerpiirteinen). Murehdin tällä hetkellä sitä, miten poika tulee kestämään erossa oloa minusta työmatkojeni aikana. Onko teillä muilla kokemuksia asiasta?

Vaihdoin juuri työmatkaa ja nyt näyttää siltä, että työmatkoja saattaa olla enemmän kun miltä alkuun vaikutti. Toisaalta, työ myös joustaa ja saan aika vapaasti hoitaa lapsen hoitokäyntejä työajalla (tehden tunnit sisään tai takaisin). Työni luonteen vuoksi matkoja on eniten kesäaikaan ja aika vähän muina vuodenaikoina. Nyt kesällä on tiedossa 2-3 matkaa, 3-5 päivää kerrallaan.

Jos haluan pysyä oman alani töissä, työmatkat kuuluvat kuvioon. Nykyisestä työstäni luopuminen lapsen takia saattaisikin sitten tarkoittaa alan vaihtoa tms.

Lapsi saa matkojeni aikana olla toisen vanhempansa kanssa. Aiemmin hän melko tasapuolisesti hyväksyi meidät. Lieneekö nyt kuitenkin menossa joku herkkyyskausi, sillä lapsi on ollut enemmän kiinnittynyt minuun. Siksi tämä uuden työn aloitus osuus nyt herkkään ajankohtaan...

t. Poma